Perusterveydenhoito Rokotuskäynnit ovat tärkeä osa terveen lemmikin perusterveydenhoitoa. Eläimelle tehdään rokotuksen yhteydessä terveystarkastus ja mahdollisiin poikkeamiin puututaan tarpeen mukaan. Tartuntatautien ehkäisyn lisäksi rokotuskäynnit ovat siten osa lemmikin terveyden seurantaa. Rokotusten laajuus suunnitellaan aina potilaan tarpeiden mukaisesti. Matkustavalle lemmikille voidaan tehdä rokotuskäynnillä lemmikkieläinpassi.
Perusterveydenhoitoon kuuluvat esimerkiksi lemmikin tunnistusmerkintä mikrosirulla sekä ulko- ja sisäloishäätöjen tarpeen kartoittaminen. Henkilökunta auttaa myös kysymyksissä liittyen esimerkiksi korvien, kynsien ja turkin hoitoon sekä oikeanlaiseen ruokavalioon.
Ikääntyvän lemmikin terveydentilan seurannassa voidaan käyttää apuna laboratoriotutkimuksia kuten verinäytteitä. Säännöllinen terveystarkastus ja potilaskohtaisesti räätälöidyt tutkimukset ovat hyödyllinen osa vanhenevan eläimen hoitoa ja voinnin seurantaa. Ennakoimalla ja ennaltaehkäisemällä voidaan usein parantaa lemmikin elämänlaatua.
Laboratorio Jos lemmikki sairastuu, pystymme omassa laboratoriossamme tutkimaan kattavasti erilaisia näytteitä diagnoosin löytämiseksi. Laboratoriostamme löytyvät mm. hematologian, kliinisen kemian ja erikoiskemian verianalysaattorit. Tutkimme myös paljon erilaisia sytologisia näytteitä mikroskoopilla (esim. iho-, virtsa- ja ohutneulanäytteitä). Yhteistyölaboratoriomme kautta saatavilla on laaja valikoima harvinaisempiakin tutkimuksia.
Ultraääni Klinikallamme on käytössä ultraääni, jota voidaan käyttää apuna diagnostiikassa epäiltäessä esimerkiksi kohdun, virtsarakon tai eturauhasen ongelmia. Myös tiineystarkastukset onnistuvat laitteistollamme. Laajaan sisäelinten ultraäänitutkimukseen laitamme tarvittaessa lähetteen yhteistyöklinikalle.
Röntgen Klinikallamme on laadukas suoradigiröntgen, jota käytämme apuna useiden sairauksien diagnostiikassa. Esimerkiksi vatsa- ja rintaontelon ongelmista voidaan saada tärkeää tietoa röntgentutkimuksella. Röntgen on merkittävä apu myös traumapotilaiden sekä ontumien tutkimuksessa. Lisäksi otamme Kennelliiton virallisia luustokuvia.
Kirurgia Teemme klinikallamme perustason pehmytosakirurgiaa: kastraatioita, sterilaatioita, kasvainkirurgiaa ja yleisimpiä hätäleikkauksia kuten keisarinleikkauksia. Käytössämme on nykyaikainen inhalaatioanestesialaitteisto valvontalaitteineen. Anestesiamonitorin avulla seuraamme potilaan elintoimintoja kuten sykettä, happeutumista, lämpötilaa, verenpainetta, ekg:ta eli sydänsähkökäyrää ja uloshengitysilman hiilidioksidipitoisuutta.
Akupunktio Akupunktiosta voidaan saada apua useisiin erilaisiin ongelmiin, mutta etenkin kipupotilaat hyötyvät hoidosta. Akupunktio sopii sekä kroonisen että akuutin kivun hoitoon ja sitä voidaan käyttää yhdessä kipua lievittävien lääkkeiden kanssa. Akupunktio hyödyntää kehon omia välittäjäaineita kipuaistimuksen lieventämiseksi täysin turvallisesti.
Hammaskiven poisto Teemme klinikallamme kissojen ja koirien hammaskiven poistoja. Hoito tehdään aina inhalaatioanestesiassa käyttäen hammaskiven poistoon ultraäänilaitetta. Suun ja hampaiden pinnallinen kartoitus tehdään puhdistuksen yhteydessä ja potilas ohjataan tarpeen vaatiessa hammasklinikalle jatkohoitoon. Hammaskiven poisto sopii terveen suun ylläpitohoidoksi, mutta sairaiden hampaiden hoito vaatii aina erikoislaitteistoa sekä hammassairauksiin perehtyneen eläinlääkärin.
Eutanasia Kun on hyvästien aika, olemme mukana lemmikkisi viimeisellä matkalla. Kauttamme on saatavilla Suomen Eläintuhkaus Oy:n tuhkauspalvelu.
Myymälä Myymme erilaisia tuotteita, lisäravinteita ja tarvikkeita lemmikin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Valikoimasta löytyy erikoisruokavalioita sairaille lemmikeille esimerkkinä Royal Canin, jonka kanta-asiakkuudesta saat meillä myös etuja. Jos jotakin tarvitsemaasi tuotetta ei löydy suoraan hyllystä, tilaamme sen sinulle mielellämme.